Mansikan istutus

Kesäkuun 7. päivä haettiin 18 000 kpl mansikan taimia kuorma-autolla Huikkolaan pellon laitaan. Lauantaina alkaisi taimien istutus. Viljelijät kokeilivat uutta penkintekokonetta joka oli haettu pari päivää aiemmin Sastamalasta asti. Kone toimi kuin unelma sen jälkeen kun siihen oli lisätty tihkuletkua varten oma pyörä ja ohjain. Eli urakka voisi alkaa ja aikamoinen urakka siitä kehkeytikin.

Avuksi lauantaille oli pakotettu/aneltu molempien sukulaiset joita tulikin kiitettävästi 6 kappaletta sekä pari alle vuoden ikäistä. Samalla kun mansikkapenkkejä alkoi lisääntyä saivat istuttajat aloitettua taimien laiton penkkeihin joita oli keretty tekemään vasta muutamia rivejä. Kukaan ei ollut koskaan aiemmin istuttanut manskan taimia muuhun kuin omaan pieneen kasvimaahansa joten hidastahan se alku oli. Illan hämärtyessä taimia oli siis saatu maahan “vain” 3000 kpl joten sunnuntai koittaisi erittäin epätoivoisissa tunnelmissa. Onneksi seuraavalle päivälle tuli lisää istuttamaan pakotettuja sukulaisia ja muita apureita ja homma alkoi luistaa. Taimia meni maahan 10 000kpl ja jäljelle jäi enää 5000 kpl.

Maanantai koitti ja niin vain ne loputkin taimet löysivät paikkansa penkeistä joita ahkerat maanviljeljät joka päivä tekivät yömyöhään asti. Työnjako olikin alusta asti sellainen että Kalle istui traktorissa ja Riikka käveli perässä joka ikisen rivin ( joita loppujen lopuksi tuli n. 13 km.) pitäen tihkuletkusta kiinni ja tarkistaen että muovit menivät penkkien päälle hyvin. Viljelijät saivat siis huokaista helpotuksesta ainakin hetkeksi sillä vielä olisi seuraavalle viikonlopulle 12 000 kpl taimia istutettavana ja sukulaisia ei enää oikein saa höynäytettyä paikalle niin helposti koska jokainen sai kyllä kokea nahoissaan miltä tuntuu istuttaa paahtavassa auringonpaisteessa 18 000 taimea pölisevälle pellolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *